VUODEN 2021 TRENDIT KESTÄVÄN VAATEKAAPIN NÄKÖKULMASTA

Kun vuosi on jälleen vaihtunut, kurkistetaan hieman ennustuksiin tulevan vuoden trendeistä. Mielipiteeni trendeistä varmasti tiedättekin jo ja kannatan trendien seuraamisen sijaan oman tyylisen vaatekaapin rakentamista, mutta en voi todellakaan sanoa, että olisin jotenkin immuuni trendeille. Väkisin omaankin tyyliin ammentaa ympäröivästä, joka usein on pitkälti trendien ohjaamaa. Tässä postauksessa kerron mielipiteeni 2021 trendeistä erityisesti siitä näkökulmasta, kuinka ne sopivat ajattomaan vaatekaappiin ja kuinka nopeasti mielestäni trendit vanhenevat.

Olen aiemmin tehnyt anti-haul-listan viime syksyn trendeistä. Jos sinua kiinnostaa, mihin trendeihin en lähtenyt mukaan, käy lukemassa postaus.

NEULEMEKOT

Todennäköisen kotoiluvuoden vuoksi neulemekkojen ennustetaan jatkavan suosiotaan. Neulemekot ovat mielestäni todella kauniita ja ajattomia vaatteita, joille on paljon stailausmahdollisuuksia. Varsinkin nyt neulemekoista tuntuu olevan hyvä valikoima, mikä antaa mahdollisuuden pohtia juuri itselle sopivaa väriä, pituutta, istuvuutta ja pääntien muotoa. Kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota materiaaliin, ja panostaa niihin, koska kyseessä on parhaimmillaan hyvin ajaton ja pitkäikäinen vaate. Hyvä mahdollisuus panostaa siis!

Kuva: Vilma Lehtovaara
Kuva: Vilma Lehtovaara

YKSIVÄRISET ASUT JA SETIT

Yksiväriset asut ovat olleet jo jonkin aikaa pinnalla, ja tämä trendi on ollut mieleeni. Olen löytänyt kirppikseltä upean vintage jakkupuvun, johon kuului jakku ja hame. Myöhemmin olen löytänyt asuun sopivat housut. Viime kesänä sain yhteistyössä Vuurranin kanssa setin, johon kuuluu ihana jäisen violetti paita ja siihen sopiva hame. Olen kokenut tällaiset setit todella monikäyttöisiksi, koska osia voi käyttää sekä yhdessä ja erikseen. Näissä vaatteissa on mielestä ihanaa ajattomuutta, ja olen tämän trendin iso fani. Kokosetti suosikkivärissä on myös persoonallinen ilmestys.

Kuva: Heidi Haapaniemi Edit: Emma Lehtovaara

VÄLJÄ MITOITUS

Vuosi 2021 mennään over sized -mitoituksella, mikä on näkynyt vaatetrendeissä jo jonkin aikaa. Tämä trendi on mieleeni monestakin syystä. Väljät vaatteet ovat todella hyviä ajatellen vaatteiden pesukertoja. Kun mitoitus on väljä, esimerkiksi hiki ei pääse tarttumaan vaatteisiin samalla tavalla kuin todella istuviin vaatteisiin. Toiseksi väljä mitoitus on ajatonta, eikä sitä mielletä vahvasti mihinkään tiettyyn aikakauteen. Kolmanneksi reilun kokoiset vaatteet mukautuvat hyvin kehon muutoksiin, eikä senkään puolesta tarvitse olla jatkuvasti hankkimassa uutta. Tämä trendi saa multa pisteet kotiin.

Kuva: Vilma Lehtovaara
Kuva: Vilma Lehtovaara

ISOT EKSOOTTISET KUOSIT JA KUKKAKUOSIT

Kuosit ovat tietenkin yksi trendien peruspilareista, ja tänä keväänä ne ovat näistä kuvistani poiketen suuria. Itse en ole kovin suuri kuosien ystävä erityisesti siitä syystä, että ne tuntuvat vanhenevan aivan huippuvauhtia. Siksi vaatekaappini kuosit keskittyvät pääasiassa keväisiin kukkapaitoihin. Ne ovat joka vuosi ajankohtaisia, jos haluaa piristystä. Myös raidat ja ruudut ovat klassikoita. Kuosien kanssa olisin siis hieman varovainen, ja hankkisin kaappiin sellaisia kuoseja, jotka eivät ole liian leimattuja tiettyyn aikaan. Malttia siis!

VASTUULLISUUS

Tämä trendi menee mielestäni samaan kategoriaan kirppistrendin kanssa. Ihanaa, että tällä hetkellä on muodikasta olla kiinnostunut vaatteiden vastuullisuudesta! Tässä piilee mielestäni myös omat vaaransa, sillä sanat ”kestävä” ja ”eko” eivät kerro itsessään oikeastaan mitään. Pikamuotiketjujen mainostaessa mallistojaan sanoilla kestävä tai eko, voidaan puhua viherpesusta. Upcycler Helsingin yrittäjä on kirjoittanut hyvän postauksen viherpesun tunnistamisesta. Olen iloinen, jos tämän trendin myötä ihmiset löytävät vastuullisemman muodin, mutta vaarana on kestämättömän muodin markkinointi tämän trendin siivellä.

NÄYTTÄVÄT KORUT

Ennusteiden mukaan korumuoti on vuonna 2021 näyttävää. Viime vuosina muotia ovat olleet isot ja näyttävät korvakorut, mutta vuonna 2021 nämä trendit tarttuvat myös kaulakoruihin. Edellisen kerran, kun isot kaulakorut olivat muodissa, hankin niitä aikamoiset määrät. Kyllästyin kuitenkin moniin niistä nopeasti, ja olen päätynyt säilyttämään tähän päivään asti yhden itseni näköisen. Jos isot korut eivät ole tyylisi kulmakiviä, mielestäni kannattaa hankkia muutama pari mieleisiä isompia koruja, jos haluaa olla tänä vuonna tämän muodin aallonharjalla. Hyvä puoli tässä trendissä on saatavuus: monilla suomalaisilla merkeillä on aivan upeita, isoja ja näyttäviä korvakoruja. Instagram-profiilini reels-osiosta löytyy myös aiheesta myös video! Kuvan korut saatu Never too lake.

Kuva: Vilma Lehtovaara

DIY

Yksi tämän hetken isoista trendeistä on itse tehty ja tuunattu. Mikä ihana trendi! Itse neulomalla, virkkaamalla tai vaikkapa ompelemalla vaatteet, pystyy välttämään ainakin yhden tuotannon vaiheen, ja samalla oppii mielestäni arvostamaan enemmän vaatteiden eteen tehtyä työtä. Ainakin minulle itse tekemäni vaatteet ovat kalliita aarteita, joista haluan pitää todella hyvää huolta. Valitsemalla laadukkaita kankaita ja lankoja saa vaivalle vielä lisää arvoa, kun vaate kestää hyvin käytössä. Täältä voit kurkistaa itse tekemiini neulepaitoihin.

Kuva: Vilma Lehtovaara

OLOASUT ARKIKÄYTÖSSÄ

Mahdollisesti koronan takia oloasuja stailataan nyt paljon myös arkikäyttöön. Itseltäni ei tällaista settiä löydy, mutta tunnistan trendin esimerkiksi Instagramista. Mielestäni trendi on todella kiva, sillä mitä enemmän ja monipuolisemmin vaatteet pääsevät käyttöön, sen parempi. Harkitsen itsekin ostavani yhteensopivan laadukkaan ylä- ja alaosan, jotka voisi ottaa myös arkikäyttöön. Odotan siis kohtaavani ne oikeat.

Kuva: @jennajanika_

PAKSUPOHJAISET KENGÄT

Löysin omani kirppikseltä viime syksynä. Alun perin ostos oli suunniteltu tanssitunteja varten, mutta innostuin ottamaan nämä arkikäyttöön. Mielestäni tämä trendi ei kuitenkaan tule kestämään paljoa aikaa, ja metsästäisin omiani mieluiten käytettynä (jep, niitä pyörii kirppiksilläkin jo aika paljon). Kenkätrendit eivät ole yleensä kovin pitkäkestoisia, joten niiden suhteen kannattaa pysyä omissa lemppareissa ja klassikkomalleissa.

PITSIT JA RÖYHELÖT

Pitsit ja röyhelöt kuuluvan jokakeväisiin trendeihin siinä missä raidat ja pastellisävytkin. Näiden kohdalla kannattaa mielestäni miettiä, mikä on sinun näköistäsi. Nämä trendit ovat joka tapauksessa monikäyttöisiä, varsinkin jos suosit hillittyjä malleja. Pitsit ja röyhelöt ovat ehdottomasti minun juttuni neutraaleissa väreissä tuomassa vaatteisiin lisää ulottuvuutta.

Kuva: Vilma Lehtovaara

VÄRIKKYYS

Muutoin epävarman ja masentavan ajan vastapainoksi tänä vuonna käytetään paljon värejä. Itse turvaudun neutraalien värien lisäksi muutamiin värikkäisiin vaatekappaleisiin siitä syystä, että omaan tyyliini ei yleensä kuulu villi värien yhdistely. Ihailen kuitenkin tyylejä, joissa värejä yhdistellään rennosti toisiinsa! Pisteet siis värikkyydelle trendinä, mutta tässäkin tapauksessa kannattaa tuntea itsensä ja vaatekaappinsa. Tuleeko värikkäitä vaatteita puettua päälle, vai jäävätkö ne kerta toisensa jälkeen kaappiin makaamaan?

Mitä mieltä te olette tämän vuoden trendeistä?

2 vastausta artikkeliin “VUODEN 2021 TRENDIT KESTÄVÄN VAATEKAAPIN NÄKÖKULMASTA

  1. Onpa ihana postaus, kauniit kuvat ja todella hyvä näkökulma trendeihin, monet näistä ovat näkyneet jo kauan ja saavuttavat enemmän ihmisiä, kun trendit tulevat pinnalle ja mediassa alkaa olla puhetta aiheesta enemmän. 🙂

    Tykkää

    1. Kiitos paljon Milla! 🙂 Mun mielestä trendeissä itsessään ei ole mitään vikaa ja ovathan ne tavallaan ihan väistämättömiäkin, koska jokaisella aikakaudellaan on sille tyypillinen pukeutuminen. Tällä hetkellä trendien tulva vain on niin valtava, että siinä on jokaisen opeteltava jotenkin luovimaan, mikä ei ole todellakaan helppoa 🙂 Munkin mielestä on tosi kiva, miten mediakin vähitellen alkaa tarttua aiheeseen!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create your website with WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: